Soivasta sävelestä voidaan erottaa neljä ajassa tapahtuvaa osaa: attack (aluke), decay (lasku), sustain (soivuus) ja release (lopetus). Jotkut näistä tosin sekoittuvat toisiinsa tai jäävät pois. Tätä sävelen syntyä, soivuutta ja loppumista kuvataan termillä äänen verhokäyrä (envelope).

Attack, nousuaika eli äänen aluke (yksikkönä aika)
Kun ääni alkaa soida, tapahtuu siinä lyhyessä ajassa paljon epäharmonista, hälymäistä toimintaa. Esimerkiksi kun pianon vasara lyö kieliin herättäen sävelen soimaan, niin siinä kuuluu voimakkaana vasaran lyönnin kopsahdus. Myös viulun äänen alukkeessa on pieni narahdus, kun jousi alkaa hangata kieltä.

Monasti tästä attack-osasta tunnistetaan soitin.
Esimerkiksi kun kuunnellaan pianon äänitystä takaperin, kuulostaa se harmoonilta. Kuuntele!

Decay eli laskuaika (yksikkönä aika)
Alukkeen voimakkuus sammuu nopeasti ja vasta sitten herätteen energia alkaa synnyttää varsinaista soivaa säveltä, jolla on selvä äänenkorkeus ja sointiväri. Tämän alukkeen lasku on sävelen decay-osa. Huomaa, että monien ilmapatsassoittimien sävelissä decay-osa on tosi lyhyt, koska sävel syttyy heti soimaan.

Sustain eli pitotaso (yksikkönä voimakkuus)
Decayn jälkeen alkavat osaäänekset muodostaa vihdoin ylä-äänespatsasta ja varsinainen sointiväri sekä sävelkorkeus alkaa hahmottua.

Release eli päästöaika (yksikkönä aika)
Kun sävelen soitto lopetetaan, niin soittimeen ja ympäröivään tilaan jää vielä värähtelyjä, jotka vaimenevat. Viimeistään tästä osasta tunnistetaan se tila, jossa soitinta soitetaan.

Faktoja:
1. Envelopen osat ovat: attack - decay - sustain - release (ADSR).
2. Verhokäyrän eri osat vaikuttavat soittimen ja sävelkorkeuden tunnistamiseen.